tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tunnelmia vähän ennen lähtöä!

Kesä on mennyt taas ihan kauhean nopeasti, enkä ole ehtinyt kirjoittamaan oikeastaan vain ajanpuutteen vuoksi. Olin kesätöissä Karinaisten hautausmaalla 8 viikkoa eli viime perjantaina oli viimeinen työpäivä! Tykkäsin mun kesätyöpaikasta tosi paljon, koska sain todella kivat työkaverit joiden kanssa tulin hyvin toimeen ja työ oli hyvin vaihtelevaa, vaikka sitä ei heti uskoisi. Pääsin ajamaan siis ruohoa, istuttamaan kukkasia, siistimään pensasaitoja, kitkemään rikkaruohoja ja nyppimään kuihtuneita kukkasia (ainoa asia, mistä en pitänyt..), siivoamaan kirkkoa, haravoimaan ,kastelemaan kukkasia jne. Oli myös kivaa, kun sai olla ulkona koko kesän, ettei tarvinnut olla sisällä jatkuvasti. Saattaa olla, että menen joskus jopa uudestaan hautausmaalle kesätöihin.

Vapaa-aikana on tullut vietettyä tietysti paljon aikaa kavereiden ja sukulaisten kanssa ja mentyä ympäri Etelä-Suomea. Olen itse asiassa tälläkin hetkellä Helsingissä erään sukulaisen luona vielä huomisen päivän.

Lähtöön on enää 18 päivää!! Mihin aika on oikein mennyt..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti