Tammikuun kuulumisia

Taas on pitkä aika vierähtänyt siitä, kun olen ehtinyt viimeksi kirjoittamaan. Nykyään koulu vie suuren osan ajasta, sillä esimerkiksi ranskan opettaja on laittanut minut työskentelemään minut ja kunnolla, esimerkiksi tällä viikolla pidin esitelmän Sofi Oksasesta ja hänen kirjallisuudestaan. Ensi keskiviikoksi minun pitäisi tehdä esitelmä kirjasta, jonka luin loman aikana. Kirjan nimi on No ja minä ja se kertoo kodittomasta No-tytöstä, jota Lou niminen tyttö yrittää auttaa parhaansa mukaan. Koulupäivät ovat myös hyvin pitkiä ja koulun jälkeen ei ehdi muuta oikein tekemään kuin läksyjä ja esitelmiä parhaansa mukaan sekä syömään isäntäperheen kanssa. 

Tammikuun alussa YFU järjesti tosiaan viikon kestäneen lasketteluleirin Meiringenin laskettelukeskuksessa. Meiringen sijaitsee Bernin kantonissa ja pääsin ensimmäistä kertaa laskettelemaan varsinaisille Alpeille. Fribourgin kantoni kun sijaitsee niin sanottujen esi-Alppien alueella, minkä sisällä olin ainoastaan käynyt laskettelemassa. Leiri alkoi 4. tammikuuta puolen päivän aikoihin. Sunnuntaina emme käyneet laskettelemassa ja teimmekin koko iltapäivän erilaisia keskutelutuokioita niinkuin edellisellä leirillä. Ryhmät olivat samat, tosin ohjaajat eivät olleet enää samoja. Tällä kertaa leirillä ei ollut yhtäkään vapaaehtoista ranskankielisestä Sveitsistä. Sain tosin ihan parhaat ryhmänohjaajat, joista toinen oli työskennellyt Suomen YFU:lle muutama vuosi sitten. Oli jännä saada puhua suomea pitkästä aikaa jonkin muun kuin toisen suomalaisvaihtarin kanssa. 

Maanantaina lähdimme heti aamulla laskettelemaan koko päiväksi. Alhaalla, missä meidän majoituksemmekin sijaitsi, ei ollut yhtään lunta, mutta nousimme hiihtohissien kanssa vuorien huipulle. Siellä oli onneksi lunta riittävästi, eikä sääolosuhteet haitanneet meitä, päinvastoin. Kaikki vaihto-oppilaat jaettiin eri tasoryhmiin, niihin jotka eivät olleet koskaan lasketelleet, aloittelijoihin, keskitasoon sekä pro-tasoon. 
Laskettelimme yhteensä neljä päivää ja minun mielestä se oli juuri sopivan pituinen aika. Torstai-iltapäivällä huomasi jo väsymyksen tunteen. 

Pidin itse tästä leiristä enemmän kuin PAO-leiristä, sillä pääsimme laskettelemaan sekä tunsimme kaikki toisemme jo entuudestaan. PAO:lla huomasin sen, että olimme jakautuneet hieman kansallisuuden mukaan, mutta lasketteluleirillä kaikki olivat ns. sekoitettuna. Perjantaina, kun lähdimme juna-asemalta, ainoa intialainen poika sanoi lähtevänsä parin viikon päästä takaisin Intiaan, sillä hänen oli tarkoitus olla täällä vain kuusi kuukautta. Siinä vaiheessa tajusin oikeasti sen, että tämä vuosikin loppuu joskus. Kotiin tultuani olin hieman aikaa yksin ja olo tuntui tosi tyhjältä vietettyäni viikon 75 ihmisen kanssa ja yhtäkkiä olin ainoastaan koiran kanssa kahdestaan. Perjantai-ilta oli minulle harvinaisen vaikea, mutta tajusin lopulta, että onhan tässä vielä aikaa jäljellä runsaasti.
Tänä keskiviikkona sain myös Suomen YFUlta sähköpostia, jossa ilmoitettiin lentoaikataulut takaisin Suomeen. Sen jälkeen katsoin kännykän päivälaskurista, miten paljon minulla on päiviä täällä jäljellä. Sunnuntaina koittaa se päivä, jolloin minulla on enemmän päiviä takana kuin edessä täällä Sveitsissä, mikä tuntuu todella hämmentävältä. Tuntuu jotenkin siltä vieläkin, että juurihan minä tänne saavuin..

Laitan tähän alle vielä kuvia Meiringenin huikeista maisemista!

Eero