maanantai 25. elokuuta 2014

Ensimmäinen viikko takana








Ajattelin nyt panostaa vähän enemmän tähän blogipäivitykseen kuin ennen. Sain jopa ladattua muutaman valokuvan (joita oon tosi laiska ottamaan) niin sain tähän päivitykseenkin jotain uutta. 

Viime viikko meni aika paljon totutellessa ja oppiessa uusiin asioihin ja perheen tapoihin.  Viime tiistaina minä, host-siskoni ja hänen yksi kaverinsa menimme Fribourgiin ulkoilmaelokuvateatteriin. Sveitsissä on muuten sama juttu kuin monessa muussakin ranskankielisessä maassa, että kaikki ohjelmat käännetään ranskankielelle, uutisista elokuviin. Elokuva oli muuten Supercondriaque, kannattaa katsoa! Elokuva oli tosin ranskankielinen alunperinkin ja tekstit olivat saksaksi, mutta elokuva oli komedia, joten ymmärsin koko perusjuonen. Muutamassa kohdassa jopa tajusin, mitä hauskaa kohtauksessa oli, enkä vain nauranut muiden mukana. 
Perjantaina minä ja host-isäni menimme läheiseen Broc'n kylään ja teimme neljän kilometrin kävelylenkin Sarine-joen varrella. 
Lauantaina menimme iltapäivällä Gruyèresin kylään, joka on tunnettu Gruyère juustostaan. Host-siskoni työskenteli Gruyèresin keskiaikasessa kylässä tarjoilijana tämän kesän ja kävimme samalla katsomassa häntä. Lauantai-illalla kävimme vielä Fribourgissa, jonne oli tullut eri puolelta maailmaa tanssiryhmiä esittämään kotimaidensa tansseja. 

Fribourg on Fribourgin kantonin missä myös Bulle sijaitsee pääkaupunki ja samalla suurin kaupunki. Junalla matka on vähän yli puoli tuntia ja autolla hieman vähemmän. Fribourg on kaupunkina kaksikielinen eli siellä on esim. liikennemerkkien tekstit ranskaksi ja saksaksi. Italian kielisiä kantoneita Sveitsissä onkin vain yksi, joka sijaitsee lähellä Italian pohjoisosaa. Ranskankielisiä kantoneita on kuusi ja loput ovat saksankielisiä.




             Ulkoilmaelokuvateatteri


Sarine-joki, joka virtaa Fribourgin kantonin läpi

Eero

1 kommentti:

  1. "Muutamassa kohdassa jopa tajusin, mitä hauskaa kohtauksessa oli, enkä vain nauranut muiden mukana. " way to go mate XD

    VastaaPoista